Haastavien vaiheiden jälkeen tänään oli  koulussa seminaaripäivä. Oma alustuksemme (todella hermoja raastavasti valmisteltu) oli amputaatiopotilaiden elämän laatu suomeksi sekä samannimisen englannin kielisen tutkimuksen tulosten esittäminen englanniksi. Opintopisteet tästä kurssista osittain enkkuun ja postoperatiivisen hoitotyön kurssiin. Lisäksi ryhmälläni oli opponoitavana avannepotilaan hoitotyö -esitys.

Itse sain enkun kielisestä osuudesta mukavat arvioinnit, mutta silti kovasti ihmettelen, että kanssaopiskelijoillani on erittäin iso kynnys puhua englantia. Osa jopa ehdottomasti kieltäytyi esittämästä mitään englanniksi. MIksi? Elämä on oppimista ja haasteita. Välillä on mentävä kunnolla epämukavuusalueelle että voi oppia ja saavuttaa jotain.