Terveysasemalla tapahtuu

Sh-opiskelijan ohjaaja oli sairaana joten pyydettäessä lupauduin ottamaan opiskelijan kanssani toimenpidehuoneeseen toimiessani tp-hoitajana.  Kohta selvisikin että lisäksi tutorlääkäri jonka olisi pitänyt ohjata kandia toimenpiteissä oli myöskin sairaana. Minulle aiemmin tuntematon uusi kandi oli tehnyt toimenpiteitä (lue luomileikkauksen) kaksi vuotta sitten. No, eipä siinä mitään. Päätimme yhdessä hoitaa hommat potilaslistalta. Kandi kysyi minulta aina potilaiden välissä miten toimenpide tehdään ja teki sitten neuvojeni mukaisesti. Kaikki meni hyvin, tottakai. Ohjasin siis lähihoitajana (ja sh-opiskelijana) toista minua kokeneempaa opiskelijaa sekä kandia. Annoin tästä itselleni papukaijamerkin. Sekä high five:t naisenergialle! Apulaisylilääkäri kävi toteamassa homman hyvin hoidetuksi sopivasti viimeisen potilaan kohdalla. Kiva oli huomata, että kokemustani toimenpiteistä arvostettiin ja että kandi luotti yhteistyöhömme. Tämä homma ei kylläkään olisi ollut mahdollista ilman kandin rohkeutta ja sitä, että hän oli lukenut teoriat ja katsellut kuvat tarkkaan.

Tämä tuli mieleeni siksi, että oma harjoitteluni sairaalan sisätaudeilla alkoi tänään ja kaikki oli ihan sekamelskaa; varsinainen ohjaaja oli sairaana ja minä taapersin keikkalaissh:n perässä … en muistanut koko päivänä käydä vessassa  (lähtiessäni kuitenkin näin missä se on – huomista varten), lounasruokalan onneksi löysin vaikka eksyinkin ensin kellariin… Eräs osaston lähihoitaja ei vaivautunut puhumaan minulle saati tervehtimään tavatessamme ja kukaan ei halunnut minua ”riesakseen”.  Mietin, että tuleeko tästä nyt sellainen erittäin epämiellyttävä ja oppimista hidastava ellei estävä harjoittelu jollaisesta joskus olen kuullut puhuttavan. Kyseenalaistin jo koko homman mielekkyyden. Nyt taidan olla jo rauhoittunut. Huomenna jatketaan. Alkuhankaluus menköön maanantaikiireen piikkiin!